Huoltoteknikko Ville Varjonen pysyy liikkeessä sekä töissä että vapaalla

Ville Varjonen on yksi Wennstromin monista huoltoteknikoista. Hänen työnkuvaansa kuuluvat laaja-alaisesti polttoaineiden jakelulaitteisiin liittyvät asennukset, kunnossapitotyöt ja korjaukset. Huoltoautolla ajettua matkaa kertyy vuosittain kymmeniä tuhansia kilometriä, huippuvuotena jopa 90 000 kilometriä.

Ville Varjosella, 32, on takanaan reilu yhdeksän vuotta Wennstromin huoltoteknikkona. Hän muistaa hyvin joulukuussa 2010 saamansa puhelun silloiselta toimitusjohtajalta, Olli Saloselta, joka pyysi häntä töihin.

– Olin opiskellut ammattiopistossa automaatioasentajaksi ja tehnyt kuukauden mittaisen työharjoittelun silloisella Tampereen Huoltamotekniikalla. Tykkäsin työstä ja ilmeisesti jälkeen oli oltu tyytyväisiä, kun sain aloittaa tammikuussa 2011 saman tien vakituisella paikalla, Ville muistelee.

Soveltuva koulutustausta on huoltoteknikon työssä suureksi avuksi, mutta käytännön työhön opitaan kollegojen opastuksella ja itse tekemällä.

– Tässä työssä pääsee alkuun sillä, että kulkee jonkin aikaa kokeneemman teknikon matkassa ja että verstaalla katsotaan rauhassa laitteita yhdessä läpi. Näin olen itsekin aikanaan aloittanut, Ville kertoo.

Kaikuvia kaivoja ja jyrsittyjä johtoja

Huoltoteknikon päivittäinen työ on vaihtelevaa ja vauhdikasta, ja työkohteiden määrä vaihtelee suuresti työtehtävien luonteesta riippuen. Keskimääräisenä päivänä käydään 3–4 kohteessa. Toimintasäde on verrattain laaja, Villellä Ylöjärven toimipisteeltä tyypillisesti noin 200 kilometriä joka suuntaan. Keikkaa tulee kuitenkin ihan ympäri Suomen, esimerkiksi Pohjanmaalle, Savoon, Keski-Suomeen ja Lappiinkin asti.

Ville pitää parhaina asioina työssään liikkuvaista työnkuvaa ja monipuolisten asiakastöiden tuomaa vaihtelua.

– Työkaveritkin ovat todella mukavia, vaikkei heitä joinain viikkoina ehdi montakaan kertaa nähdä. Yleensä jokainen tekee keikkoja omalla huoltoautollaan itsenäisesti, eli oma-aloitteinen täytyy olla ja tykätä asiakastyöstä. Joihinkin työtehtäviin otetaan tosin turvallisuussyistä aina kaveri mukaan, esimerkiksi huolto- tai muihin kaivoihin ei koskaan laskeuduta yksin, Ville kertoo.

Koska työtä tehdään herkkien aineiden läheisyydessä, on teknikkojen pysyttävä jatkuvasti kartalla siitä, mitä täsmälleen on tekemässä. Pitää tietää, mitä voi ja mitä ei voi tehdä, ja mitä työkaluja missäkin tilanteessa saa käyttää.

– Turvallisuusasiat kulkevat meillä aina arjessa mukana. Työturvallisuuskortti pitää olla kaikilla suoritettuna, ja asiakastyöstä riippuen saattaa tarvita muitakin kortteja. Meiltä käydään myös säännöllisesti työturvallisuus- ja ensiapukursseilla. Mutta tärkeintä totta kai on, että työkeikoilla pysyy jatkuvasti valppaana, Varjonen toteaa.

Ikäviä puolia tai ongelmia Ville ei työstään varsinaisesti löydä. Jotkut työt vain vievät enemmän aikaa kuin toiset. Yllättävien tilanteiden osalta Villen kohdalle on lähinnä osunut tapauksia, joissa ensin epäillään mittarivikaa, sitten moottorivikaa, ja lopulta todetaan jakeluongelman johtuneen hiiren tai rotan poikki jyrsimästä johdosta.

Monipuolista työtä monenlaisissa ympäristöissä

Ville Varjoselle tulee työkäyntejä kaikenlaisiin paikkoihin, joissa polttoaineita jaellaan. Kaikkien tuntemien liikenneasemien lisäksi tällaisia ovat muun muassa tehdasalueet, lentokentät ja julkishallinnon toimijoiden omat jakelupisteet.

Vaikka Wennstromin huoltoteknikoilla onkin pitkä kokemus alaltaan, uutta opittavaa tulee aina eteen.

– Moni ei ehkä tule ajatelleeksi, kuinka monista asioista tässä työssä pitää olla kärryillä. Asennuksiin ja huoltoihin liittyy niin sähköhommia kuin putkituksiakin, minkä lisäksi pitää ymmärtää riittävällä tasolla automaatiosta, monenlaisista säiliöistä ja niiden lisävarusteista, mittareista, maksupäätteistä, hälyttimistä ja maanrakennuksestakin. Toisaalta se on yksi tämän työn suolakin: tehtävänkuva on laaja ja vuosienkin jälkeen vaihteleva, Varjonen kertoo.

Monipuoliset työt vaativat myös monipuolisia työkaluja ja varaosia, ja Wennstromin huoltoautoissa kulkeekin kaikki tarvittavat tavarat aina mukana. Vain harvinaisia osia tilataan erikseen asiakastarpeen mukaan.

– Yleensä työt saadaan hoidettua alusta loppuun kertakäynnillä, ja tähän meidän asiakkaat ovat olleet todella tyytyväisiä. Meille asentajillekin on antoisaa, että huollot pystytään hoitamaan kerralla alusta loppuun. Ei olisi kiva sanoa asiakkaalle, että huolto ei nyt onnistu, koska varaosa tai työkalu puuttuu.

Monista turvallisuusasioista ja teknisistä yksityiskohdista huolimatta Ville pitääkin asiakaspalvelua yhtenä tärkeimmistä asioista omassa työssään. Sitä kautta tulevat myös parhaat kiitokset.

– Tuntuu aina palkitsevalta, kun saa vian korjattua ja asiakkaan laitteet kuntoon. Ja aina on kaikki saatu kuntoon, pienemmällä tai isommalla työllä. Kovasti lämmittää näin huoltoteknikonkin mieltä, kun asiakas joskus soittaa toimistolle ja kiittää hyvästä työstä, Ville toteaa.

Ville Varjonen / Wennstrom

Huoltoteknikko Ville Varjosella kulkee mukanaan kattava työkalupakki.

Kuka: Ville Varjonen
Syntynyt: 1988, Pirkkala
Perhe: vaimo, 2- ja 4-vuotiaat lapset
Harrastaa: ulkoilua ja retkeilyä, kiipeilyä, talvella lumilautailua
Tiesitkö? Ville on aiemmin opiskellut leipuri-kondiittorialaa. Hänellä on elintarvikealan työhistoriaa Kotipizzalta ja Karkkitukusta.

Lue lisää