Uusi myyntipäällikkömme Tuukka Aaltonen aloitti työt Wennstromin sähköiseen liikenteeseen keskittyvällä e-Mobility-liiketoiminta-alueella 19. huhtikuuta. Aaltosella on teknisen, kaupallisen ja johtamisen alan koulutus sekä aiempaa työhistoriaa muun muassa sähköautojen latausjärjestelmien myynnistä sekä monipuolisista myynti- ja tuotannonvetotehtävistä kirjapainoteollisuudessa.

Wennstromin myyntitiimi vahvistui huhtikuussa 2022 uudella myyntipäällikkö Tuukka Aaltosella, joka palvelee niin nykyisiä kuin uusiakin asiakkaita liikenteen sähköistyshankkeiden parissa. Tuukan toimialueena on koko Suomi. Hyvän pohjan työhön hän on saanut aiemmista tehtävistään sähköautojen latauslaitteiden ja niiden hallintaan liittyvien ratkaisujen myyjänä muun muassa taloyhtiöille, yrityksille ja yksityishenkilöille. Myyntipäällikön paikasta Wennstromilla Tuukka kiinnostui ennen kaikkea siksi, että se sisältää sopivassa suhteessa tuttuja elementtejä ja uusia haasteita.

  • Sähköajoneuvojen latausratkaisujen myynti on minulle ennestään tuttua työtä, mutta painotus siirtyy nyt aiempaa enemmän B2B-puoleen. Uskon työn Wennstromilla olevan myös tehtäväkentältään aiempaa monitahoisempaa ja kansainvälisempää, Tuukka toteaa.

Sähköisen liikenteen Tuukka kokee elävän parhaillaan eräänlaista etsikkoaikaa, jolloin sekä markkinoiden ostajat että palveluntarjoajat etsivät vielä asemiaan kasvavalla sektorilla.

  • Elämme sähköisessä liikenteessä eräänlaista orastavaa disruptiovaihetta. Uusi ja kasvava liikenteen energiamuoto houkuttelee alalle monenlaisia toimijoita, ja me Wennstromilla haluamme lisätä tunnettuuttamme myös tämän liiketoiminta-alueen vahvana toimijana, Tuukka sanoo.

Juuri alkaneeseen työtehtäväänsä Tuukka suhtautuu mielenkiinnolla ja uteliaisuudella. Hän on mielellään mukana kehittämässä Wennstromin kasvavaa liiketoiminta-aluetta ja toivoo samalla pääsevänsä haastamaan itseään ja oppimaan paljon uutta. Tuukka odottaakin työnkuvaltaan ennen kaikkea monipuolisuutta ja tarkempaa tutustumista moniin siihen liittyviin sidosryhmiin.

Kaupallisen ja johtamisen alan koulutusten myötä Tuukan vahvuuksiin asiakastyössä kuuluu myös syvällinen liiketoimintaymmärrys. Tuukalla on vahvaa osaamista muun muassa tuottavuus- ja kannattavuuslaskennasta sekä taloudellisista investoinneista – jollaisia liikenteen sähköistämisen hankkeetkin totta kai asiakkaille ovat.

  • Pedanttikin osaan olla tilanteen vaatiessa. Se taitaa olla meissä myyntihenkilöissä vähän harvinaisempi ominaisuus, Tuukka toteaa.

Vapaa-ajallaan Forssassa asuva Tuukka tunnustautuu puoli-intohimoiseksi höntsäkiekkoilijaksi. Hän on löytänyt kotipaikkakunnaltaan sopivat peliporukat, joiden kanssa hän käy pelailemassa pari kertaa viikossa.

  • Perjantaina tai sunnuntaina kello 21 en välttämättä vastaa puhelimeen, mutta muuten saa oikein mielellään olla yhteyksissä, Tuukka nauraa.