Wibax on erikoistunut nestemäisten kemikaalien ja bioöljyjen myyntiin, ostoon, prosessointiin ja toimituksiin. Yritys pohjaa toimintansa vahvasti kestävään kehitykseen ja aikoo sähköistää koko ajoneuvokantansa vuoteen 2030 mennessä. Wennstrom toteutti Wibaxille säiliöautojen sähkölatauspisteen haastavan siirron ja uudistuksen Haminassa.
Tavoitteena sähköistää koko ajoneuvokanta vuoteen 2030 mennessä
Wibax myy, ostaa, prosessoi ja toimittaa nestemäisiä kemikaalituotteita ja bioöljyjä pääasiassa Pohjoismaiden perusteollisuudelle. Yritys myös kehittää uusia tuotteita ja sovelluksia yhdessä asiakkaiden kanssa.
Wibax Logistics hoitaa konsernin logistiikan ja tarjoaa myös ulkoisia logistiikkaratkaisuja. Suomen lisäksi palvelua tarjotaan asiakkaille myös Ruotsissa ja Virossa.
Wibax on tehnyt yhteistyötä Wennstromin kanssa useiden vuosien ajan sekä Suomessa että Ruotsissa. Suomessa aiempi yhteistyö on keskittynyt pääasiassa sähkölaturien käyttöönottoihin ja viankorjaukseen, mutta vuoden 2026 alulla ilmeni tarve säiliöautojen sähkölatauspisteen uusimiseen ja siirtoon Wibaxin varikolla Haminassa.
”Toimintamme kannalta on tehokasta saada ladattua sähkörekkaa samalla kun sitä lastataan. Saimme tarvitsemamme sähkölatauspisteen muutoksen Wennstromilta helppona ja kustannustehokkaana kokonaispalveluna”, kertoo Wibax Logistics Oy:n Terminal Technology and Projects -liiketoiminta-alueesta vastaava Manager Marko Kallio.
Laturin siirto, latauspisteiden tuplaus ja 120+ metriä kaapelia
Säiliöautojen sähkölatauspisteen siirto Wibaxin Haminan varikolla sisälsi muutamia erityispiirteitä, jotka tekivät siirrosta keskimääräistä haastavamman. Alkuperäinen latauspaikka ei sijainnut maan tasalla vaan jokusen metrin korkeudessa kakkoskerroksessa. Laturia siirrettiin kätevämpään paikkaan noin 20 metrin verran.

Image credits: Wibax, Wennstrom
Lisäksi olemassa olleen laturin jatkoksi asennettiin uusi satelliitti. Kyseinen asennus vaati pitkän kaapelinvedon paikasta toiseen – kaikkiaan noin 120 metrin verran.
”Kyseessä oli kieltämättä vähän erikoisempi tapaus. Ratkaisua piti hiukan miettiä ja ihmetelläkin yhdessä, mutta kommunikointi toimi todella hienosti asiakkaan kanssa”, kertoo Wennstromin eMobility-liiketoiminta-alueen myyntipäällikkö Jani Lehto.
Tärkeä huomioitava seikka projektissa oli myös se, ettei laite saanut olla pitkään pois käytöstä muutostöiden aikana. Pitkän välimatkan takia tiedonsiirto päätettiin toteuttaa CAT-liitännän sijasta valokuidulla, ja mukaan lisättiin myös kuitumuuntimet.
”Varma en ole, mutta kyseessä saattaa olla Suomessa ensimmäinen ratkaisu laatuaan”, Lehto toteaa.

Iloinen yllätys: uusi latausjärjestely mahdollisti täyden lataustehon
Uuden järjestelyn ansiosta alkuperäinen laturi on siirrettynä käytännöllisempään paikkaan, ja uutena asennetun satelliittiaseman myötä Wibaxilla on nyt käytössään toinenkin latauspiste. Tehdyt uudistukset nopeuttavat ja sujuvoittavat ajoneuvojen lastaus- ja latausjärjestelyjä varikolla.
Lisäksi projektissa saatiin aikaan eräs merkittävä lisähyöty, joka pääsi yllättämään itse asiakkaankin.
”Työ sujui itse asiassa paremmin kuin ennalta oletimme: Wennstrom oli löytänyt laitetoimittajan kanssa ratkaisun, jolla pääsimme eroon aiemmista latausrajoituksista. Nyt saamme ladattua rekkoja täydellä laturin mahdollistamalla teholla”, Kallio kiittelee.
Aiempaa kätevämpi lataus on kaikkiaan etu, joka hyödyttää paitsi Wibaxin sisäistä toimintaa myös heidän asiakaspalveluaan. Wibaxin asiakkaille tärkeintä on saada sovitut tuotetoimitukset perille ripeästi ja sujuvasti.
”Wennstromilta löytyi meille joustavat ja tarpeemme mukaiset palvelut. Saimme enemmän kuin osasimme odottaakaan”, Kallio toteaa.